MUSIIKKIA ja TEATTERIA: Iskusävelmät ja “Tyyne Kettunen”

Sunnuntain kulttuuritapahtuma on kaksiosainen: ensin on konsertti, sitten teatteria - molemmat iloisella huumorimielellä! 

Liput Tahtiteatterista tai ovelta.

1. osa: Tarinallisen Humoristinen Iskusävelmäkonsertti

Melodisen iskelmän aikakaudella on valtava määrä ihania kappaleita, joissa on kiehtova tarina ja/tai lystikkäät sanat. Ne eivät paljoltikaan soi radioissa, mutta niiden suosio konserteissa on aina aivan valtava – eikä syyttä: ne jäävät tunteikkuudessaan mieleen ja niitä voi laulaa suihkussa! Nyt niitä tarinoineen on kuultavissa laadukkaasti live-esityksenä, mikä ei jätä ketään kylmäksi. Lavalla on Näyttelijä (FIA) – Laulaja Sami Kojonen pianistinsa kanssa!

2. osa: Tyyne Kettunen – Elävänä Ikaalisissa

”Etteenpäin se on tämäkii sano mummo kun nokilleen kuatu!”

Kettusen Tyynen elämänkatsomusta leimaavat loputon myönteisyys, pohjaton uteliaisuus ja sote-asioiden hellittämätön harrastuneisuus. Tämän hyperaktiivisen eläkeläisen ja terveyspalvelujen suurkuluttajan huomiot sotesta ja elämästä alkoivat levitä myös sosiaalisessa mediassa 2018 saavuttaen suurta suosiota ja innostusta.

Tyyne Kettunen on Suomen Virallinen Eläkeläinen - Johanna Keinäsen luoma hahmo, joka on naurattanut eri-ikäisiä katsojia ympäri Suomea livenä ja etänä jo vuodesta 1993.

 

Henkilöesittelyt:

Johanna Keinänen (tanssit.maist.)

Johanna Keinäsen esiintymisessä on aina ollut vahva, koominen pohjavire. Vaikka hän kuinka koettaa tanssia hienosti nykytanssia, niin porukkaa pakkaa naurattamaan. Tanssiteatterin parissa toimimisen lisäksi Keinänen onkin vuosikymmenten ajan esiintynyt koomikkona. Tyyne Kettunen-hahmo on monille tuttu livekeikoilta ja somesta. Johanna Keinäsellä on tanssinopettajan koulutus Kuopion Konservatoriosta. Sen jälkeen hän toimi Tanssiteatteri Minimissä tanssitaiteilijana 15 vuotta, jossa välissä opiskeli tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksen koreografilinjalla.

Freelancerin urallaan Johanna on työskennellyt 18 vuotta laajasti teatterin ja tanssin parissa. Esiintymisen lisäksi hän on ohjannut ja käsikirjoittanut teoksia mm. Tanssiteatteri Minimille, Tanssiteatteri Tsuumille ja erilaisille free lance-työryhmille, ollut mukana kehittämässä Ruokateatterin esityskonseptia, sekä tiimikäsikirjoittanut lastennäytelmiä ja kesäteatteria. Johanna on myös tehnyt koreografioita musikaaleihin ja musiikkinäytelmiin mm. Helsingin ja Lahden Kaupunginteattereissa sekä Kuopion Uudessa Kesäteatterissa.

Lue lisää Johannasta: www.johannakeinanen.com

Sami Kojonen (FIA)

Sami Kojonen on ”Skavabölen poikia,” Tuusulasta mutkien kautta maailmalle tiensä löytänyt näyttelijä, laulaja ja teatteri-ilmaisun opettaja. Sami on ollut mukana lukemattomissa eri kaupunginteatterien ja vapaiden teatterien esityksissä eri puolilla Suomea. Musiikkiteatteria hän on tehnyt paitsi kollegoidensa kanssa perustamassaan Tahtiteatterissa ja Kuopion Uudessa kesäteatterissa sekä myös mm. helsinkiläisen Komediateatteri Arenan lavalla. Tärkeimpiä päärooleja ovat olleet esim. Olavi Virran ja Tapio Rautavaaran -roolit.

Freelance-teatterintekijä on esiintynyt useissa TV-sarjoissa ja -mainoksissa ja kiertänyt tanssipaikkoja oman palkitun tanssiorkesterin solistina sekä levyttänyt musiikkiaan. Hän on myös esim. radiodokumentteja ja tuottanut mediasarjoja. Sami viettää nyt 30-vuotistaitelijajuhlavuottaan eri rooleissaan.

Lue lisää Samista: www.samikojonen.com